Mitä mä teen?!?

Nyt ahdistaa. Ei paljoa kumminkaan, mutta ahdistaa silti.

Mä oon kuulema ihminen jolle on helppoa puhua. En tiedä onko se totta, mutta monet ihmiset puhuvat minulle, ja haluavat minulta neuvoja. Ei se minua yleensä haittaa. Autan mielelläni ihmisiä ja kuuntelen. Ja yritän antaa neovoja, jos vain suinkin osaan.

Nyt kuitenkin yksi tyttö täällä osastolla on alkanut purkautua minulle. Hän kertoo ajatuksiaan itseurhasta jota hän suunnittelee. Miettii minun kuullen että hirttäytyisikö hän, vai mitä tekisi.  Hän sanoo, etten saa kertoa kellekkään. En tiedä mitä tehdä. Se tässä tilanteessa ahdistaakin. Yritänkö vain olla tukena ja kuunnella, vai kertoisinko hoitajille ja samalla rikkoisin luottamuksen. Vai mitä? Haluaisin auttaa vain parhaani mukaan, mutta en tiedä mikä on hänelle parasta just nyt.

Toinen puoli asiasta on se, etten minä jaksa. Tuntuu että olen huono ihminen, kun tämän tilanteen takia jään vain huoneeseeni, etten joutuisi kuuntelemaan sitä itsetuho/murha asiaa.

 Jotenkin se itsetuhoisuus tarttuu. Minäkin haluaisin satuttaa itseäni. Tällä hetkellä haluaisin viiltää, mutta onneksi minulla on se ns. järjenääni joka estää minua. Minulla ei nyt ole hätää, mutta pelkään tuon tytön puolesta. Olen oikeasti huolissani. Olisipa yksi oikea tapa auttaa tyttöä, mutta minusta tuntuu ettei ole. En haluaisi rikkoa luottamusta mutta ehkä on parempi kertoa hoitajille...

<3TM