Pärjäilen

Mulla menee ihan hyvin.

 Mulla on ihan hyvä olo.

 Lomat meni äitin luona hyvin.

 Odotan innolla ensiviikon lomia.

 Odotan innolla pois pääsyä.

 Hymyileminen on helppoa.

 Mulla on elämässä paljon hyviä asioita.

Silti mä haluan kuolla!

En nyt heti, mutta jossain vaiheessa. Mun on tosi vaikee kuvitella että oisin vuoden, saati sitten kymmenen vuoden, päästä vielä elossa. 

En osaa kuvitella olevani jossain vaiheessa äiti (vaikka toisaalta lapsen haluaisinkin), tai keski-ikäinen tai joskus mummo. Mulla on päässä selkeä ajatus, että mä kuolen nuorena. Tuskin täytän koskaan enempää kuin 20-vuotta. Tämä on siis ehkä mun viimeinen vuosi. Tosin mulla on ollut tälläinen olo jo pitkään. Vuosia. Joka syntymäpäivä mä toivon(pelkään), että se olisi mun viimeinen. Ja joka vuosi huomaaan, ettei se ollut. Mutta jos tämä(kään) ei ole se viimeinen vuosi, olen päättänyt, etten elä ainakaan yli 30-vuotiaaksi. Siihen on vielä kymmenen vuotta. Kymmenen pitkää ja todennäköisesti todella tuskallista vuotta. Mä oon ajatellu näin jo varmaan ala-asteella. Mä oon ollut todella kauan masentunut, miksi se muuttuisi. Uskon todella, että mun elämä tulee olemaan tälläistä aina. 

 Mutta kuten sanoin mulla menee ihan hyvin. En voi sanoa olevani onnellinen, mutta en ole täysin onnetonkaan. Mulla on sellainen ihan jees olo. Sellainen olo, että mä pärjäilen... Välillä on parempaa ja välillä on huonompaa. Ja sitten tulee ne pohjakosketukset, jolloin elän vaan ja ainoastaan siksi, kun en saa itseäni hengiltä vaikka haluaisin. Mutta ei niistä sen enempää.

<3TM